Taustatietoja

Vauvaperhetyössä etsitään yhdessä vastauksia vanhemmuuden haasteisiin

Käytännön vauvaperhetyötä pitkään tehnyt ja varhaislapsuuden vuorovaikutukseen erikoistunut
psykoterapeutti Kirsi Juutilainen
auttaa vanhempia kohtaamaan vauvan odottamiseen, syntymään ja ensimmäisiin vuosiin liittyviä tunteita ja suuria elämänmuutoksia. Apu on hoidollisia keskusteluja tai psykoterapeuttista työskentelyä, vuorovaikutuksen vahvistamista sekä vauva-ajan arkea helpottavien toimintatapojen yhdessä etsimistä.

 

 

Kirsi Juutilainen

Koulutus: Valviran hyväksymä varhaislapsuuden vuorovaikutuspsykoterapeutti, työnohjaaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, imetysohjaaja, vauvahieronnan ohjaaja. Meneillään koulutus paripsykoterapeutiksi.

Kokemus: Äitiys- ja lastenneuvolatyötä 20 vuotta, varhaiseen vuorovaikutukseen sekä äidin masennukseen liittyvää kehitys- ja projektityötä 5 vuotta, vauvaperhetyötä lastenpsykiatriassa 6 vuotta. Yksityinen vastaanotto vuodesta 2010.

Miten työskentelemme?

Tarpeen arviointi

Ensimmäisillä tapaamisilla arvioidaan yhdessä tilannetta ja mahdollisesti tarvittavan tuen tai hoidon luonnetta. Se voi olla esimerkiksi huolien tai pelkojen jäsentämistä, tai raskauteen, synnytykseen, vauva-aikaan ja vanhemmuuteen liittyvien tilanteiden ennakoimista ja kohtaamista, tai se voi liittyä parisuhteen vaikeuksien käsittelyyn. Se voi olla myös vauva-arjen konkreettista ohjausta ja tukemista. Vastaanotolla tai kotikäynneillä voivat mukana äiti, molemmat vanhemmat, äiti ja vauva tai koko perhe.

Miten usein?

Joskus muutama kerta voi riittää. Yleensä tapaamisia jatketaan muutamien kuukausien ajan sopivalla tiheydellä, esimerkiksi kerran viikossa, tai vauva-ajan eri vaiheita myötäilemällä. Psykoterapeuttisessa työskentelyssä säännöllisten tapaamisten tarve jatkuu yleensä pitempään.